 Rock-yhtyeet
Lukiomme opiskelijoiden bändit voivat osallistua bändiopetukseen. Myös yksittäiset soittajat pääsevät mukaan – opettaja sijoittaa heidät taitojensa mukaan perustettaviin opetusryhmiin. Olennainen osa opetusta on esiintyminen, tärkeimpinä tilaisuuksina Bändimaraton ja Kesäkorva-ulkoilmakonsertti. Myös äänitysten tekeminen on osa kurssisuoritusta.
Bändisoittoa voi suorittaa kolme kurssia, yhden jokaisena lukiovuonna. Opetus järjestetään koulumme studiossa, opettajana toimii Petteri Pyyny .

Kamarimusiikki
Klassisen musiikin soittajista muodostetaan erikokoisia kamariyhtyeitä ja mahdollisuuksien mukaan myös kamariorkesteri. Esiintymiset koulussa ja koulun ulkopuolella kuuluvat kurssisuoritukseen. Kamarimusiikkia voi lukioaikana suorittaa kolme kurssia, yhden jokaisena lukuvuonna. Opettaja on Jaakko Raulamo Helsingin kaupunginorkesterista.
|