Pääsivu Lv 0910 Musiikki Tanssi Media Vaskitsa Yhteystiedot Oppimisympäristö Sisällysluettelo

Musiikkiseura

(Sivua muutettu: 05.02.2010)

Vaskivuoren lukion musiikkiseuran tavoitteena on tukea lukion musiikin ja tanssin opiskelua. Musiikkiseura järjestää yhdessä lukion kanssa esiintymistilaisuuksia, konsertteja sekä konserttimatkoja kotimaahan ja ulkomaille. Lisäksi musiikkiseura järjestää harjoitusleirejä, hankkii soittimia ja nuotistoa. Seura pitää myös musiikkikoulua järjestämällä koulutuntien ohessa maksullisia eri soitinten ja laulun yksityistunteja.

Varojen hankinta
Musiikkiseura kerää varoja toimintaansa jäsen- ja kannatusjäsenmaksuilla, konserttien ja muiden tapahtumien järjestämisellä sekä välittämällä opiskelijoita esiintymään eri yhteisöjen tai yksityishenkilöiden juhlatilaisuuksiin. Vantaan kaupungin vapaa-ajanlautakunta on myöntänyt vuosittain toiminta-avustuksen musiikkiseuralle. Suuria projekteja (esim. musiikkiteatteriesitykset, ulkomaanmatkat jne.) varten on anottu kohdeavustuksia kaupungilta ja muilta järjestöiltä. Musiikkiseura on myös jonkin verran saanut taloudellista tukea yrityksiltä.

Miten pääsee mukaan?
Musiikkiseuran jäseneksi voi sääntöjen mukaan liittyä Vaskivuoren lukion opiskelija, opettaja tai vanhemmat. Opiskelijajäsenmaksu lukuvuodelta 2003-2004 on 7 euroa, aikuisjäsenmaksu 10 euroa. Myös kannattajajäsenyys on mahdollinen, maksu 20 euroa.Jäseneduista pääsee nauttimaan (esim. yksityistunnit, ja matkatuki), kun on maksanut jäsenmaksun.


Yhtä tärkeää kuin jäsenmaksun maksaminen, on tulla mukaan toimintaan:
- Jokaisen konsertin ja tilaisuuden järjestämiseen tarvitaan väliaikatarjoilun hoitajia.
- Tarvitsemme vanhempia, jotka kertovat tilaisuuksistamme ystäville, naapureille, työtovereille jne. ja myyvät lippuja etukäteen.
- Tarvitsemme talkootyöläisiä tuolien ja pöytien siirtämiseen, julisteiden levittämiseen.
- Toivomme perheiden apua kansainvälisten vieraiden majoittamisessa.

Jos voit silloin tällöin tarjota kaipaamaamme apua näihin tehtäviin tai muuta apua, jota emme osanneet edes vielä pyytää, voisitko ystävällisesti ilmoittautua tukirenkaaseemme (Minna Uusitalo,minna.uusitalo@welho.com).

Kun tarvitsemme apua, meillä on silloin valmiiksi joukko mahdollisia tukihenkilöitä, joihin otamme yhteyttä. Voit aina tapauskohtaisesti ilmoittaa, voitko sillä kerralla tarjota apuasi.

Ja mitä saatkaan avustasi vastineeksi:
- Pääset mukaan siihen kutkuttavaan tunnelmaan, joka aina edeltää esiintymisiä, tutustut muihin vanhempiin ja nuoriin.
- Saat uusia ystäviä ja ennen muuta olet mukana tekemässä tärkeää työtä nuorten musiikkiharrastusten edistämiseksi.

Jos haluatte tukea toimintaamme rahallisesti, on apu tervetullutta. Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry:n tili on Nordea 140230-42602. Viitteeksi kannatusmaksuun laitetaan 9991.

Tietoa toiminnasta

1) Musiikkikoulu
Musiikkiseura järjestää eri soitinten ja laulun yksityisopetusta. Tänä lukuvuonna opetusta on annettu seuraavissa aineissa: klassinen yksinlaulu, poplaulu, klassinen pianonsoitto, vapaa säestys, viulu, alttoviulu, sello, huilu, klarinetti, saksofonit, trumpetti, kitara, rummut ja sähköbasso. Opetuskerta on puoli oppituntia (25 min). Opetus on yleensä koulupäivän aikana.

Tänä vuonna lukukausimaksut ovat olleet:
- Syyslukukausi 253,50 €(15 opetuskertaa)
- Kevätlukukausi 270,40 €(16 opetuskertaa).

Vastaavanlaista yksityisopetusta tarjotaan myös Vantaanjoen ja Myyrmäen yläasteilla sekä Kaivokselan ala-asteella yhteistyössä Vaskivuoren lukion musiikkiseuran kanssa. Kaikkiaan musiikkikoulussa opetusta saa noin 300 oppilasta yhteistyökoulut mukaan luettuna.

2) Musiikkiryhmät ja musiikkiteatteri
Vaskivuoren lukiossa on kolme kuoroa, kamarikuoro, mieskuoro ja tyttökuoro, Big Band, rockbändejä ja kamariyhtyeitä, jotka periodeittain muodostavat kamariorkesterin.

Lukiossa toteutetaan vuosittain musiikkiteatteriesitys, jonka taloudesta suurimmaksi osaksi on vastannut musiikkiseura. Viimeisin ensi-ilta oli musikaali Grease tammikuussa Vantaan konserttitalo Martinuksessa. Edellisten vuosien musikaalien lista on jo pitkä: Peter Pan, Edith Piaf, Joululaulu, Tein sen, Fame, Happy End, kabaree Karhu vai leijona Till Eulenspiegel, Musiikkijuna, Komplexi, Viulunsoittaja katolla, Celebration,Oliver!, Korona, Punaiset ovet, Guys and Dolls-Enkeleitä Broadwayllä, Footloose ja Sound of Music.

3) Kansainväliset vierailut
Lukion musiikkiryhmillä on joka vuosi kansainvälisiä vierailuja, joiden rahoittamiseen musiikkiseura osallistuu.

Yhteistyö
Vaskivuoren lukion musiikkiseura kuuluu valtakunnalliseen Nuorten kuoroliittoon (Sulasol) ja Vantaan kansanmusiikkiseuraan. Vaskivuori Big Band kuuluu Suomen Big Band yhdistykseen. Vuosittain tehdään yhteistyötä myös Vantaan tanssiopiston ja Vantaan musiikkiopiston kanssa. Muita yhteistyökumppaneita ovat olleet mm. Vantaan seurakunnat,Vantaan kulttuuritoimi, Myyrmäen aluetoimikunta ja Konserttitalo Martinus.

Johtokunta
Vaskivuoren lukion musiikkiseura ry:n hallituksen jäsenet valitaan marraskuun vuosikokouksessa.
Puheenjohtaja Minna Uusitalo,vanhempien edustaja,
minna.uusitalo@welho.com
Varapuh.joht. Mika Karhunen, musiikkilinjan va. johtaja
Taloudenhoitaja Marja-Liisa Piispala

Muuta
Jos tarvitset musiikkiesityksiä eri tilaisuuksiin,
yhteydenotto musiikkilinjan johtaja Mika Karhuseen, 050-403 3836 tai mika.karhunen@vantaa.fi